Tärkeää vai vähemmän tärkeää

Ketä mahtaa kiinnostaa piispainkokouksen pohdinta siitä, saavatko toiseen kirkkokuntaan kuuluvat osallistua luterilaisen kirkon ehtoolliselle? Tälläkin hetkellä pöydässä käy vieraita ja hyvä niin.  Luterilaiset eivät tenttaa uskoa tai kirkkosuhdetta. Käytännössä jokainen tulee pöytään ns. omalla vastuulla. Piispainkokouksen ohje onkin lähinnä jo olemassa olevan käytännön ”laillistamista”.

Onko kirkon avioliitto-opetus sen kiinnostavampi aihe? Tuntuu vaikealta käsittää, että ev.lut. kirkko ei voisi sopia, että vihkikööt tasa-arvoisesti ne, jotka haluavat ja olkoot vihkimättä ne, jotka eivät halua. Evankeliumissa tärkeintä ei ole avioliitto vaan ilosanoma Kristuksesta. Se kuuluu kaikille.

Hyvä peili kirkkomme eettisten kysymysten pohdintaan on tv-sarja Nuori paavi.  Kokeneet kirkonmiehet ovat kauhuissaan paavin ristiretkestä etenkin abortti- ja homoasioissa. Konkarit  elävät todellisuudessa, paavi periaatteessa. Paavin, Lenny Belardon, hengellinen isä neuvoo: Pitää olla kova periaatteessa, mutta pehmeä käytännössä. Juuri tässä on ero Suomen ev.lut. kirkon ja esimerkiksi roomalaiskatolisen tai ortodoksikirkon välillä. Jälkimmäiset pitävät lujasti kiinni Raamatun opetuksista, periaatteessa, mutta käytännössä ihmisten todellisuus on aivan sama kaikkialla. Suomen kirkossa pohditaan aidosti, mihin Raamatun sana tänä päivänä meitä velvoittaa, miten esimerkiksi homoseksuaalisuus tulee tänä päivänä ymmärtää. Se ei merkitse periaatteista luopumista vaan vilpitöntä halua pysyä Raamatun sanan hengessä eikä vain kirjaimessa.

Vieraanvaraisuus ehtoollispöydässä on paljon suurempi periaatekysymys kuin avioliitto. Olemalla vieraanvaraisia tunnustamme, että ehtoollispöytä ei ole oma pöytämme vaan Herran pöytä.  Sen tunnustaminen on oikeaa kristillistä nöyryyttä. Matkalla sinne ollaan jo.